Kirjakaupan yleisötilaisuudessa tuntematon nainen lähestyi ja halusi sanoa jotain. Tiedän juuri heidän, keski-ikäisten naisten, pitävän yllä Suomen kulttuurielämää, joten halusin kuulla mitä hänellä on mielessään.
Rouva esittää kainosti pyynnön: “Onko mitenkään mahdollista, että päähenkilö Ruben Waara rakastuisi johonkin viehättävään hankolaiseen naiseen?”
Ajattelen, että tämän lähemmäksi jumaluutta en koskaan pääse, joten vastaan siltä seisomalta, että totta kai. Osaan kuitenkin olla kysymättä tarkennusta siitä, minkälaiseen naiseen Rubenin tulisi rakastua. Toteutin toiveen seuraavassa kirjassani.
Kirjailijana olen perso palautteelle. En voi sanoa muiden kirjoittajien suhteesta palautteeseen mitään, mutta ainakin haastatteluissa usein väitetään, ettei kritiikillä ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä lukijoidenkin kommentit voi jättää huomiotta. Eräässä paneelissa tunnettu dekkaristi pyysi lukijoitaan olemaan lähestymättä häntä minkäänlaisissa asioissa.
Eräänä kauniina kesäaamuna avasin sunnuntain Hesarin ja sain lukea oman kasvokuvani vierestä tekstin, jossa kriitikko ihmettelee, miten ihmeessä onneton tekeleeni on voinut päästä kustantajan seulasta läpi, ja kuinka huono kirjoittaja olen. Tällaisena hetkenä saattaa kirjailijan takaraivoon herätä epäilys ammatin mielekkyydestä. Ajattelen kuitenkin, että taiteen tehtävä on tarjota elämyksiä, joten tekstini oli toiminut, kriitikko oli reagoinut.
Mielestäni on turha väittää, etteikö kielteinen arvostelu vedä syvää viiltoa herkkään taiteilijasieluun. Musiikkihistoria tuntee monta tapausta, joissa muusikko on päättänyt päivänsä saatuaan jatkuvasti kielteistä palautetta.
Omalta osaltani olen onneksi treenannut mollaamista 60- ja 70-lukujen koulujärjestelmässä. Silloin tuli iskuja joka puolelta ja vain kilttejä kehuttiin. Heistä tuskin tuli kirjailijoita.
Myönteisestä kritiikistä ajattelemme, että totta kai kehut tulivat oikeaan paikkaan. Ette tiedäkään minkälainen jätkä tässä kävelee. Hyvän arvion antanut kriitikko nousee kirjailijan silmissä ammattinsa parhaaksi, älyn jättiläiseksi ja parhaaksi kaveriksi.
Libristipäivät, messut ja kirjakauppaesiintymiset ovat yhtä juhlaa, koska sieltä saa lukijapalautetta. Yleisöltä saa kehuja ja vinkkejä. Hyvin harvoin lukijoilta saa suoria kommentteja siitä, mikä kirjassa ärsytti. Lähestyminen on suomalaiseen tapaan kohteliasta ja hillittyä.
Tervetuloa kritiikki, sekä huono että hyvä. Arvostelu kasvattaa ja auttaa minua kirjoittamaan entistä paremmin. Olenhan kehityskelpoinen yksilö.
Kolumni / Kirjailija-lehti 9/2011